sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Nicon luonnetesti

Tänään klo 09 aloitettiin testaamaan Nicon luonnetta Maaningalla. Tuomareina Jorma Kerkkä ja Lea Kilpeläinen.

Seuraavanlainen rivi sieltä sitten irtosi:
Toimintakyky
-1 Pieni
Terävyys
+1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu
+1 Pieni
Taisteluhalu
+2 Kohtuullinen
Hermorakenne
+1 Hieman rauhaton
Temperamentti
+3 Vilkas
Kovuus
+1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys
+3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus 
+++ laukausvarma

Loppupisteet: 140 ja hyväksytty.

Tuomareiden kommentit olivat lähinnä sitä, että Nico on vielä ihan kakara ja "...odota vaan kun se täyttää 4v." eli paljon hyvää potentiaalia on pojassa, mutta ei vielä oikein sitä osaa käyttää. Vetoleikkejä saatiin myös ohjeeksi harjoitella, niillä luonnetta saadaan esille paremmin. Keppiä veti ihan ok:sti, mutta pehmeään leluun ei kunnolla tarttunut.

Pimeä huone oli Nicolle yllättävän haastava, ei juuri lähtenyt etenemään. Ollessaan miltei vieressäni, kääntyi ja päätti lähteä pois. Tarvitsi todella paljon apuja minulta, että selviytyi loppuun asti. Laukaukset meni taas paljon paremmin kuin odotin, ei niistä juuri välittänyt, vaikka MH:ssa niihin reagoi kyllä...

Mutta tervepäinen koira ja se on pääasia :) Tästä on hyvä jatkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti