keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Tottelevainen liitelijä

Sunnuntaina oltiin agilityssä Nicon kanssa. Harjoittelimme keppejä, puomia ja lopuksi teimme vielä esteitä. Keppien harjoittelu on ollut mukavaa verkkojen avulla. Koira opetetaan kulkemaan ensin verkoilla tehdyn solan läpi kuono maassa mahdollisimman nopeasti jonka jälkeen vasta vaikeustasoa lisätään. Nico alkuun pyrki hyppäämään verkon yli, mutta jossain vaiheessa tajusi, että solassa kulkemalla se saa namikupin sisällön solan päästä :)

Puomia harjoiteltiin kosketusalustaa apuna käyttäen. Isojen koirien on hyvä oppia astumaan puomille mentäessä kontaktille, että sitten kun vauhtia on enemmän se tulisi aina tehtyä. Kosketusalusta asetettiin kontaktialueelle ja koiraa kehotettiin koskemaan kosketusalustaa. Nico hoksasi tämän heti ja lopulta kosketusalusta poistettiin ja poika jatkoi kontaktin takomista silti :D

Lopuksi tehtiin vielä ohjausharjoitusta kolmella esteellä. Ohjaaja oli esteiden keskellä ja kun ohjauskäsi oli suoraksi ojennettuna koiran tuli hypätä esteitä ja kun ohjauskäsi tuotiin vartalon viereen koiran tuli hakeutua ohjaajan luokse. Tämä taisi olla vaikeampaa minulle kuin Nicolle, mutta tahmaisen alun jälkeen alkoi sujumaan jollain tavalla.


Tiistaina sitten tokoiltiin. Keskityttiin möllitokoissa esille tulleisiin ongelmiin: painamiseen, ohjaajan paikkaan jäävissä liikkeissä sekä maahanmenoihin. Eihän se koira nyt treeneissä sitten painanut, mutta seuruupaikalla näyttää olevan suuri merkitys. Nico seuraa niin lähellä, että jos se edistää yhtään niin lapa alkaa painamaan mun jalkaa vasten ja kävely vaikeutuu.

Maahanmenot on hitaita edelleen, vaikka koira pystyy kyllä nopeampaankin, tiedä sitten mikä siinä hidastaa niin kovasti... Lisää jumppaa, lisää käsiapua, lisää motivointia!

Ohjaajan paikka korjaantui heti kun ohjaaja tajusi missä kohden koiraansa hänen täytyy seistä ;) Katsotaan sitten, että miten pitkään ohjaaja sen muistaa...

Viimeiseksi otettiin paikkamakuu, joka meni yli odotusten. Otin aika lyhyeltä väliltä aluksi, mutta vaihtelin sitten matkaa pääasiassa niin, että olin itse liikkeessä koko ajan. Nico malttoi olla kohtalaisen hyvin hiljaa, hyvä mieli jäi :)

1 kommentti: