Tulihan sieltä ideoita sen verran mukavasti, että sain motivaatiota alkaa niitä Nicon kanssa kokeilemaan ja pieni toivonkipinä heräsi myös siitä, että joskus pääsisimme kokeisiinkin ;)
Ensimmäinen ja ohjaajalle ehkä pahin neuvo oli, että itse tulisi pysyä liioitellun rauhallisena. Olen herkkä jännittämään ja myös todella herkkä hermostumaan, kun asiat eivät onnistu. Kiristelen hermoja siis vähän väliä, kun liikkeet Nicon kanssa sujuisivat, mutta ääntä lähtee taukoamatta... Ohjaajan kotiläksy on siis opetella rauhallisuutta, ehkä kokeilen meditointia..?
Lisäksi saimme vinkiksi, että ehkä olisi hyvä opettaa Nico rauhoittumaan kentän laidalle. Tällä hetkellähän Nico odottaa omaa vuoroaan vinkuen, välillä haukkuen ja tarkasti muiden touhuja katsellen. Tai sitten otan sen vain suoraan takakontista kentälle milloin nostaa myös kierrokset heti. Aloitamme siis ihan perusjutuista ja opetellemme olemaan kentän laidalla rentona, kun mitään ei tapahdu. Myös kentällä olisi hyvä osata olla rennomminkin, hihnassa ja hihna ohjaajan jalan alla, ilman että Nico saa pyörimisellään sen enempää huomiota. Hihnalla koira pidetään lähellä ilman, että sen tekemisiin tarvitsee koko aikaa puuttua. Näitä voi jalostaa sitten myöhemmin "tässä"-käskyllä, jolla koira tietää, että hänen paikkansa on ohjaajalla lähellä ja edelleenkin siinä kuuluisi olla rauhassa.
Aika pitkältä projektilta kuulostaa ja ohjaajan hermoja koettelevalta, mutta onhan meillä aikaa... :)
Ehdittiinhän me Wiljonkin kanssa tokoilla ja lähinnä sen kanssa halusin testata, että onko kokeissa ilmenevä jäätyminen johtuvaa ohjaajan jännityksestä vai saako koira vain liikaa uusia ärsykkeitä, kun ympärillä on eri koirat, ihmiset ja hajut. Ohjaajan jännitykseksihän sekin ilmeni, koska jäätymistä ei luokan suorituksen aikana nyt tapahtunut, vaikkei Wiljo koko kesänä ollut Kuopiohallin-kentällä treenannutkaan, eikä Annea ainakaan kovin usein nähnyt.
Ratkaisuksi tuli taas ohjaajan rauhoittuminen ja rentouttaminen (helpommin sanottu kuin tehty ;) ). Lisäksi Anne huomasi ohjaajassa muutakin korjattavaa... mm. sen, että ohjaaja lähtee liikkumaan yhtä aikaa kuin antaa koiralle "sivu"-käskyn, reilua eikös? Eli nyt opetellaan sanomaan käsky koiralle ensin ennen kuin viuhdotaan menemään. Pysynee koirakin hieman paremmin mukana :) Lisäksi seuraamisen paikkaa voisi olla hyvä tarkistaa, ettei koira seilaile edestakaisin tietämättä tarkalleen missä hänen kuuluisi mennä.
Oli oikein antoisa kerta kyllä, hyvä välillä kuulla ulkopuolisenkin mietteitä ja Nicon kanssa varsinkin uudet ideat ovat äärettömän tärkeitä!
Tuossa tuli yksi syy, miksi itse kyllästyin tokoiluun.. kun koira pitäisi opettaa niin rauhalliseksi! :D Kun itse suorittaminenkin vaatii koiralta valtavasti itsehillintää ja kentän laidallakin pitäisi vielä olla vaan hiljaa ja kiltisti, niin totesin että se on Tupsulle ja sitä kautta myös minulle ihan liian stressaava laji. Agilityssä on huomattavasti mukavampaa, kun vuoroa odotellessa tulee harjoiteltua sitä rauhoittumista, mutta sitten pääsee taas menemään vauhdilla. Tokossa tuntui, että koko tunti Tupsu oli ihan virittyneenä ja odotti että saisi tekemistä virikkeisessä ympäristössä, mutta sen sijaan sitä vaadittiin hillitsemään itsensä koko ajan, olemaan jotain päinvastaista kuin sen luonne on. Tosi paljon kyllä vaikuttaa Tupsun piippailuun, miten se lähtö harkkoihin on tapahtunut - jos jotenkin poikkeavalla tavalla, niin se piippaa jo autossa ja koko ajan harkoissa odotellessa.. joskus taas on lähes hiljaa, jos se on pystynyt ennakoimaan ja tajunnut minne ollaan menossa.
VastaaPoistaMutta kyllähän tällasten piippauskoirien kanssa on ihan älytön työ saada siitä sellanen rauhallinen ja hiljainen treenitilanteessa. Paljon haastavampaa kuin mitkään varsinaiset suoritukset ja niiden liikkeiden opettaminen.
t. Elina ja Tupsu-staby