Olin kutsunut ystäväni syömään ja saunomaan kanssani perjantaina 12.12. Olimme laittamassa ruokaa uuniin, kun huomasimmekin ajan juosseet ja saunavuoron alkaneen. Kiireesti keräsimme saunatavarat ja koirat jäivät odottamaan asuntooni. Kello oli tällöin 18:30.
Noin klo 19 aikoihin palasimme saunasta ja ensimmäisenä huomasimme, että ystäväni kassi oli jäänyt koirille rajattuun tilaan... Wiljo kärsii toisinaan eroahdistuksesta ja tälläkin kertaa oli tonkinut ystäväni kassin. Lattialla oli syöty salmiakkipussi, tuhottu astmakiekko ja sängyllä aivan tyhjä Burana-purkki. "Paljonko näitä Buranoita oli..?", kysyin ystävältäni. "Se purkki oli miltei täysi, ehkä 10 oli syöty..."
Nopea yhteenlasku tuotti tulokseksi, että joku kolmesta koirasta oli syönyt noin 90kpl 800mg:n Buranaa eli 72 GRAMMAA Buranaa, joka tekee 3600mg jokaista koiran painokiloa kohden. Käsittämätön määrä...
Oletin tietenkin, että Buranat ovat menneet Wiljon mahaan ja yritin oksettaa koiran suolalla. Koira ei kuitenkaan alkanut oksentaa ja lähdimme päivystävän eläinlääkärin luo. Koira oksetettiin ja sille tiputettiin pussi nestettä. Mukaan saimme pullon lääkehiiltä.
Tässä vaiheessa olin huojentunut ja uskoin eläinlääkärin kommenttiin, että oksennuksen seassa oli myös osittain sulaneita Burana-tabletteja, vaikka omin silmin näin vain paljon salmiakkia.
Kotiin saapuessamme huomasin makuuhuoneen lattialla aivan selvän Burana-oksennuksen, jota en ollut siinä nähnyt lähtiessämme. Uskottelimme kuitenkin ystäväni kanssa, että kenkiä pukiessa Wiljo oli ehtinyt siihen oksentaa ja siksi emme olleet sitä huomanneet. Kuitenkin noin klo 20 aikoihin Nico alkoi oksentamaan ja oksensi ja oksensi... Valtavat määrät Buranamössöä ja sulamattomia tabletteja. Tässä vaiheessa totesin, että päivystyksessä oli käynyt salmiakit syönyt koira, ei suinkaan Buranoita syönyt... Nico jatkoi oksentamista lähes tunnin. Paniikin, epätoivon ja hädän keskellä säntäsin yhdeksän jälkeen hakemaan Kuopion Yliopistollisesta Apteekista (kiitos heille, että ovat auki klo 22 asti) lisää hiiltä ja matkapahoinvointitabletteja, että lääkehiili saatiin pysymään vatsassa. Tässä vaiheessa koira ei enää oksentanut selvästi Buranaa, vain lääkehiiltä jota yritin sille juottaa.
Ystäväni jäi yöksi tuekseni. Juotimme Nicolle vettä johon olimme sekoittaneet kissanruokaa parin tunnin välein. Lisäksi lääkehiiltä annoimme purkin ohjeen mukaan 6-8 tunnin välein. Tässä vaiheessa pelkäsin todella koirani kuolevan.
Lauantaina kävimme ottamassa verikokeita aukiolevalla eläinlääkärillä ja jouduin ajamaan näytteet itse labraan, jotta ne saataisiin vielä analysoitua. Movetin ovella minulle kuitenkin kerrottiin, että tänään he poikkeuksellisesti menevät kiinni aiemmin. Huuli väristen hoin, että koirani on syönyt 90kpl Buranaa, että todella tarvitsen ne munuaisarvot. Minut pyydettiinkin labraan sisään ja he järjestivät aikaa niin, että saivat analysoitua vielä Niconkin tulokset! Tärisin ja miltei itkin onnesta, että kaiken tämän hädän keskeltä löytyy näin kultaisia ihmisiä <3
Verikoetulosten odottaminen tuntui todella pitkältä... Lopulta ne saapuivat, klo 13 jälkeen. Kreatiniini 184 umol/l (viite 40-120), MCH 26.20 pg (viite 21.0-26.0) ja Tromb 151.00 e9/l (viite 186.0-545.0) olivat poissa viitearvoista. Ammattini vuoksi tunnistin kyllä mihin mikäkin arvo liittyi, muttei minulla ollut pienintäkään hajua kuinka paljon nämä voivat olla yli viitteen. Eläinlääkäri kutsui meidät kuitenkin tiputukseen, koska kretiniini-arvosta oli vaikea sanoa onko se nousemassa vai laskemassa. Tiputuksesta pääsimme pois noin klo 17:30.
En tiennyt olimmeko päässeet jo pahimmasta vai vieläkö edessä olisi äkillinen romahtaminen. Ystäväni oli viestitellyt päivän aikana koiransa kasvattajan kanssa, joka on myös eläinlääkäri ja pian hän saikin viestiä, että lääkettä vatsansuojaksi, ruokaa ja vettä ja koira paranee. Ensimmäisen kerran viikonlopun aikana uskalsin huokaista. Pysähdyimme apteekista hakemaan Anseptinia ja saimme apteekkarilta hyvät ohjeet sen käyttöön.
Sunnuntai meni rauhallisesti ja viikonlopusta toipuessa. Maanantaina pääsimmekin jo tutummalle eläinlääkärille Kuopion Eläinlääkärikeskukseen. Nicolta otettiin verikokeita ja samalla tiputettiin myös pussillinen nestettä. Mukavalta tuntui myös omistajasta huolehtiminen, saatoin olla nimittäin "hieman" väsynyt... Vatsahaavojen varalta Nico sai myös kuurin happosalpaajia ja näitä syötiin parin viikon ajan. Sairauslomaa koira sai myös neljä viikkoa, joka sisälsi kaikenlaisen riehumisen, sallittu vain hillityt hihnalenkit.
Tämän kauhuskenaarion kertominen on minulle itselleni todella vaikeaa, mutta haluan jakaa sen blogissamme, koska hädän hetkellä vastaavanlaisia tapauksia googlatessani kaikki olivat päättyneet ikävimmällä mahdollisella tavalla. Meillä tapaus päättyi onnellisesti ja olemme päässeet takaisin harrastuksiin ja normaaliin elämään :) Eläinlääkärin mukaan koiran pelasti oksentaminen sekä oikea ensiapu (nesteytys, lääkehiili ja vatsansuoja). Olen ikuisesti kiitollinen meitä tässä tukeneille ammattihenkilöille sekä ystäville ja tuttaville, jotka meitä kuljettelivat omista kiireistään huolimatta. Ja suuri kiitos myös Pialle, joka antoi minulle luvan taas hengittää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti