Nicon laihtumisen takia pidimme taukoa agilitysta ja kun olimme palaamassa ryhmään viimein takaisin, vuonna 2014 mursin oman nilkkani. Nilkka murtui kolmesta kohtaa, se leikattiin KYS:ssä ja nilkka tuettiin metallein. Kauhunsekaisin tuntein luin netistä tarinoita siitä miten saman murtuman kokeneet eivät olleet saaneet kuntoutettua jalkaa koskaan kuntoon, kipu vaivaa lopun elämää ja jalalla pystyy korkeintaan kevyeen hölkkään. Pelkäsin tässä vaiheessa agilityuramme kariutumista. Syyskuussa 2014 kipsi poistettiin ja Kuopion OMT-keskukselta Jaakko Marjokorpi alkoi kanssani kuntouttaa nilkkaa. Liikkuvuutta saatiin hyvin lisää, mutta kuntoutumista hidasti sisäsyrjän leikkaushaavan tunnon herkistymä. Pelkästään sukan pukeminen aamulla saattoi aiheuttaa jalkaan päivän kestävät kivut... Onneksi minulle vinkattiin Hyvinvointikeskus Ryhdillä toimivasta jäsenkorjaajasta, Joona Liinamaasta ja parin kerran jälkeen hän sai ohjattua lihaksen päälle muljahtaneen hermon paikalleen. Jalan kuntouttaminen pääsi vauhtiin.
Kipsin kanssa liikkuessa ehdin miettiä paljon agilityuraamme. Olimme treenanneet reilun 3 vuotta agilitya, mutta emme vieläkään olleet kisavalmiita. Koska nyt alkoi näyttää kuitenkin siltä, että jalka kuntoutuu, oli aika kokeilla uusia tuulia ja siirtyä Harrin ja Sannan valmennettavaksi Pro Perrolle. Oman ryhmäpaikan saimme tammikuussa 2015. Valmentajien ammattitaito yllätti minut täysin, kun koin koko ajan kehittyväni, vaikka jalka ei pariin ensimmäiseen kuukauteen antanutkaan mahdollisuutta juoksemiseen. Treenit muokattiin juuri minulle sopiviksi, sellaisiksi joissa pystyin oppimaan uutta. Lisäksi treeneihin pääsyä odottaa heti edellisten loputtua, tunnelma hallissa on mielettömän hieno, treenikaverit ovat mukavia ja valmentajat päteviä ja kannustavia! ♥
Yksi haaveistani toteutui elokuussa 2015, kun 10 kuukautta kipsin poiston jälkeen starttasimme ensimmäisen kisastarttimme agilityssa! Ohjaajana olen kehittynyt valtavasti, Nico on kehittynyt mielettömästi ja me ymmärrämme toisiamme radalla :) Ja mikä hienointa, nilkka antaa minun jo juosta (omalla tavallani)! Olen mielettömän onnellinen tästä mahdollisuudesta ja kiitän koko sydämestäni Kuopion yliopistollista sairaalaa hyvästä jalan korjaamisesta ja Jaakkoa loistavasta fysioterapiasta! Lisäksi koen varmaan aina olevani elämäni velkaa Joonalle, joka ei antanut minun luovuttaa vaan korjasi haavan tuntoherkistymän! (mikäli tätä vaivaa ei ole kokenut, ei voi ymmärtää miten paljon tuskaa se tuottaa...) Ja en myöskään voi koskaan kertoa miten paljon arvostan valmentajiamme Harria ja Sannaa, jotka sai meidät näinkin nopeasti ensimmäisiin kisoihimme!
Kliseisesti haluan muistuttaa kaikkia, jotka tämän lukevat, että älä koskaan luovuta tai lakkaa yrittämästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti